Siirry suoraan sisältöön

Heikki Tarma

Joensuun ortodoksinen seurakunta
Joensuun ortodoksinen seurakunta
Heikki Tarman vetämät hautausmaakierokset jatkuvat ortodoksisella hautausmaalla. Jo kahtena edellisenä kesänä pidetyt ortodoksisen hautausmaan kierrokset jatkuvat tänä kesänä tiistaisin 27.6.2023 alkaen. Kierroksia pidetään kerran viikossa heinäkuun loppuun saakka eli yhteensä viisi kertaa. Kierrokset alkavat klo 17.00 hautausmaan tsasounalta ja ne kestävät noin tunnin, kävelymatkaa tulee vajaa kilometri ja kävelemme pääosin hiekkakäytäviä pitkin, vaikka muutamia hautoja käydään katsomassa nurmikolta käsin. Kierroksesta kerätään vapaaehtoinen osallistumismaksu. Kierroksissa käsitellään kahta aihetta vuoroviikoin. Ensimmäisellä kierroksella 27.6.2023 aiheena on Joensuun ortodoksisen hautausmaan vanhimmat haudat, jossa esitellään ensimmäisenä haudattu vainaja, tunnettujen 1800-luvulla eläneiden kauppiaiden hautoja, nunnaksi väitetyn komean marmoripaaden tarina ja venäläisten sotilaiden unohtunut hautapaikka. Lisäksi katsotaan suurimman sukuhaudan paikka ja siitä kerrottuja tarinoita, tuntemattoman nimeltä mainitun henkilön vanha hauta sekä tutustumaan moneen mielenkiintoiseen hautapaikkaan. Toisen 4.7.2023 alkavan kierroksen aiheena ovat ortodoksi papit ja -kanttorit sekä muita tärkeitä seurakuntaan vaikuttaneita henkilöitä. Tällä kierroksella käsitellään kaikki tälle hautausmaalle haudatut papit ja kanttorit sekä voimakkaasti ortodoksiseen seurakuntaan vaikuttaneita henkilöitä kuten mesenaatteja, aktiivijäseniä ja seurakuntasalin rakentajia. Kierrospäivät: 27.6.; 4.7.; 11.7.; 18.7. ja 25.7.2023.