RFF käsittelee ajankohtaisia globaaleja kysymyksiä taiteen keinoin. Festivaalin ohjelmisto on sekä äärimmäisen ajankohtainen, että juuri Joensuuta varten räätälöity. Mukana on erityinen Palestiina-näytös, toisen asteen opiskelijoille suunnattu päivänäytös sekä kotimaisia ja kansainvälisiä uutuuksia. Mukana on myös elokuvamaistiaisia Joensuussa viime syksynä toteutetusta elokuvatyöpajasta.
Joensuussa esitettävä ohjelmisto koostuu sekä tuoreiden tekijöiden lyhytelokuvista että kansainvälisesti palkituista elokuvista. Perjantai-iltapäivän matineassa (Kerubi klo 15) esitetään afganistanilaisen Hassan Fazilin huikea dokumentaarinen elokuva Midnight Traveler, jossa seurataan ohjaajan ja hänen perheensä pakoa Afganistanista.
Lauantaina nähdään valikoima lyhytelokuvia (Kerubi klo 11), sekä mm. Kaisa Rastimon tuore kotimainen dokumentti Nasrin’s voice (Kerubi klo 15), joka kertoo kurditaustaisen Nasrinin kamppailusta saada kotimaahan kaapatut lapsensa takaisin Suomeen. Klo 13 (Kerubi) nähdään lämminhenkinen dokumentti Flying paper Gazan lasten elämästä ja unelmista muutaman vuoden takaa.
Festivaalin päättää klo 17 Kino Tapiossa esitettävä puolalaisen Agnieszka Hollandin palkittu draamaelokuva Green Border, joka sijoittuu Puolan ja Valko-Venäjän väliselle "vihreälle rajalle", jonne pakolaiset Syyriasta, Afganistanista ja Afrikasta juuttuvat. Shokeeraava, lähes dokumentinomainen draama näyttää, miten raa’asti Eurooppa työntää ulos rajoiltaan turvaa hakevia ihmisiä - lapsia, naisia, miehiä ja vanhuksia. Samaan aikaan vapaaehtoiset puolalaiset aktivistit pyrkivät järjestämään rajalla kamppaileville terveyspalveluja ja oikeusapua, ja nuori rajavartija joutuu miettimään omaa työtään ja sen seurauksia
Tervetuloa - kaikki näytökset ovat maksuttomia!
Linkki ohjelmiston tarkempiin tietoihin: https://rff.turvapaikanhakijoidentuki.fi/kiertue/joensuu/